Historia

Mainiemen venesataman kehitys

Mainiemeen saatiin yleinen tie aikaiseksi 1930-luvun lopulla.  Puuhamiehenä oli paikallinen isäntä Aatu Komppa. Kesäasukkaita alkoi ilmaantua Mainiemen käyttäjiksi 1960-luvun alkupuolella. Mainiemen venesataman käyttäjien määrä ylti  sadan paremmalle puolelle 1990-luvulla.  Kesällä 2004 autojen laskijat päätyivät parhaimmillaan puolentoistasadan lukemiin.

Venesataman ylläpidosta on vuoteen 2004 asti huolehtinut maanomistaja.  Ensin Mikko Manninen ja hänen jälkeensä Mikon poika Auvo Manninen.

Venesataman kehittämiseksi perustettiin syksyllä 2003 Mainiemen satama osuuskunta.  Kahdeksan perustajajäsenen voimin vietiin sataman kehittämisen suunnitteluvaihe läpi syksyyn 2004 mennessä. 

Kesällä 2004 toteutettiin myös hankkeen markkinointi ja osuuskunnan jäsenhankinta.  Osuuskunnalla oli jo perustamisvaiheessa  yli 100 jäsentä.

Mainiemen venesataman maa-alue siirtyi vuokrasopimuksella osuuskunnan haltuun 30 vuodeksi alkaen 1.9.2004.

Venesataman urakkasopimus allekirjoitettiin 21.9.2004 ja sataman rakentaminen aloitettiin 18.10.2004.  Urakka valmistui sopimuksen mukaan aikataulussa ja käyttöönottotarkastus pidettiin 1.6.2005.

Sataman 10-vuotisjuhlaa vietettiin paikanpäällä 29.6.2013 Kuitusen Timon hyvän ruoan ja tanssin merkeissä "Kylän Jätkät" -bändin tahdittamana.


teksti: Pertti Kuitunen/Jan Martin (2006/2014)

Muutos

Mainiemen venesataman kehittämiseksi perustettiin syksyllä 2003 Mainiemen satama osuuskunta. 
 
Muutoksella Mainiemessä haettiin ja saatiin:

  • parannusta sataman käyttäjien oikeudelliseen asemaan
  • arvonnousua osakkaiden lomakiinteistöihin
  • turvallisuutta
  • toimivuutta
  • sataman käyttäjien yhteistoimintaa ja yhteishenkeä


Muutos on kuin raketti.
Se vaatii valtaisan energian läpäistäkseen ilmakehän.  Läpäisyn jälkeen sitä ei pidätä mikään.

Mainiemi-”raketti” läpäisi ilmakehän kesällä 2004.
Kiitos osakkaiden vankasta luottamuksesta hanketta kohtaan.

teksti: Pertti Kuitunen (24.9.2004)

defaultutinen kuva

Keski-Puulan osakaskunta

Ilmoitukset
Vuokralle tarjotaan valvottu lai...
Myydään kameravalvotut vene- ja ...